Mitä sitten seurasi eli hiontapäivän jatkot…

Aina kun tekee jotakin, myös oppii. Edelliskesän ja talven kuluessa tehdyt korujen prototyypit opettivat erilaisia työvaiheita, joista osa toimi ja osa taas ei. Haettiin myös sopivia materiaaleja – liimoja, vernissaa, värejä, poranteriä, poria, erilaisia korunosia, koukkuja ja mitähän kaikkea muuta. Osa toimi, osa ei. Harmittavin menetys oli vääränlaisen vernissan pilaamat – muuten niin täydelliset valkoiset lehmuskiekot, joista oli tulossa joululahja. Mutta ne oli yksinkertaisesti vain pakko heittää pois. Vieläkin harmittaa mutta kaikki on ollut tarpeellista oppia.

No, mutta mitähän opetti ensimmäinen ”koneellistettu” hiontapäivämme? Pahimman pölyn laskeuduttua tehtiin ensimmäinen siivous, jota jatkettiin vielä seuraavana päivänä pitkään…. Ja kun korvat vihdoin alkoivat toimia poran aiheuttaman metelin jälkeen, pahin pölynmaku suussa oli häipynyt ja kyynelnesteet jälleen virtasivat silmissä, todettiin, että tätä hommaa ei sitten jatkossa tehdä ilman asianmukaista varustusta. Seuraava hankinta olikin sitten kuulosuojaimet, hengityssuojaimet ja suojalasit. Hiontapaikka…? Ulkona!

Meilläpä oli hiontapäivä….

Meillä oli eilen hiontapäivä. Viime kesänä talteen poimitut ja talven yli huolella kuivatetut puunoksat olivat vihdoin valmiit työstettäviksi. Tämä on ollut minulle todellinen kärsivällisyyskoulu. Enpä ennakkoon tiennyt tai edes kuvitellut, miten paljon kärsivällisyyttä huolellinen valmistelu vaatiikaan, kun valitsin puun materiaalikseni. Huh!

Nämä oksat oli poimittu loppukesän metsäreissulta hakkuualueelle jätettyjen oksien joukosta. Ne olivat juuri sopivan paksuja eivätkä olleet maanneet maassa liian pitkään. Niitä oli hieman kuorittu, jotta kuivuminen ei tapahtuisi liian nopeasti eikä puu lähtisi niin helposti halkeamaan kuivuessaan. Sen jälkeen ne olivat viettäneet talven muiden oksien seurassa varastossa. Ja niinpä nämä männynoksat olivat valmistautuneet talven yli täydellisiksi.

Vanha silityslauta oli talven aikana tuunattu uusiokäyttöön hiontapöydäksi. Siihen oli kiinnitetty porakone, johon oli puolestaan asennettu hiomalaikka. Aivan ensimmäiset puut oli hiottu alusta loppuun käsipelillä. Ah, kuinka terapeuttista ja meditatiivista puuhaa se olikin kesäkuumalla ulkona auringonpaisteessa. Mutta samalla tuli todetuksi, että suurempien erien hiominen kokonaan käsin ei yksinkertaisesti olisi vaihtoehto. Tai noooh, olisi kyllä mutta jos valmista meinataan saada, niin jonkinmoinen tekninen vimpain olisi paikallaan valjastaa hiontakäyttöön. Ja siitä oli syntynyt ajatus, joka nyt oli valmiina työvälineenä koekäytettäväksi. Tadaa!

Ja niinpä reilun tunnin työrupeaman, muutaman talkoojuoman, jumalattoman metelin ja sankan punaruskean hiontapölyn saattelemana karkkilaatikossa komeili lopulta 74 kaunista mäntykiekkoa. Pieni viimeistely vielä käsin hiomalla hienolla paperilla ja materiaalit ensimmäisten väririimujen pohjaksi on valmiina! Jää tästä määrästä vielä korumateriaalejakin. Tai ehkäpä työstänkin kaksi sarjaa väririimuja nyt samalla kertaa? Saas nähdä.