Jännän äärellä

Palasin tänään takaisin vielä viralliseen päivätyöhöni rentouttavan ja ihanan loman jälkeen. Loman, joka kesti lähes 3 viikkoa. Loman, joka olisi pitänyt olla jo viime kesänä mutta kun ei vain yksinkertaisesti ehtinyt. Pidin sen nyt, seuraavan vuoden huhtikuussa ja tulihan kerrassaan tarpeeseen. Tiesin olevani väsynyt ja lepäsinkin aivan suosiolla loman alkupäivät yrittämättä pakottaa itseäni yhtään mihinkään sellaiseen toimintaan, mikä ei tuntunut sopivalta. Ja kun pahin väsymys oli nukuttu pois, pääsi patoutunut energia virtaamaan ja luovuuden kanavat avautuivat oikein kunnolla.

Olin edellisen vuoden talvilomalla kokenut samanlaisen flow-tilan. Tuolloin keittiöni muuttui maalausstudioksi ja työstin värikorttieni materiaalit. Ne syntyivät todellisessa luovuuden virrassa ja sen jälkeen ajattelin, että korttien merkitysten avaaminen syntyisi varmasti yhtä helposti. Vaan kuinkas kävikään? Aloitin ensimmäisen, toisen ja viidennentoista kerran mutta ei. Tekstit eivät vain tuntuneet luontevilta ja kirjoittaminen tökki oikein kunnolla. Yritin kerta toisensa jälkeen, kunnes useamman kuukauden jälkeen oivalsin, millaisesta näkökulmasta niitä halusin lähteä avaamaan. Halusin viestien olevan voimavaraistavia, ajatuksia herättäviä, itsetuntemusta ja itseoivallusta avaavia ja vahvistavia, lohduttaviakin. Sellaisia, joista todella voisi saada työkaluja oman itsen oivaltamiseksi. Sellaisia, joita käytän mentaalisessa valmennuksessa. Ja niin kirjoitusprosessi oli vihdoin päässyt alkuun!

Mutta – yksinhuoltajan arjen realismi iski vastaan. Myös kuormittava päivätyöni aiheutti sen, että normaaleina arki-iltoina olin usein niin väsynyt, että kirjoittaminen ei ollut vaihtoehto. Lisäksi totesin, että kirjoittaminen täytyy tehdä juuri sillä hetkellä, kun itselläni on paras olotila. Se olotila, jonka haluan teksteihin välittyvät. Positiivinen ja paras energia jaettavaksi.

Niinpä 23 väriä ja yksi ”väritön” työstyivät pikku hiljaa, pala palalta, väri väriltä. Ymmärsin heti kirjoittamisen aloitettuani, että jaahas, nyt käy juuri niin kuin yleensä hoitavien asioiden parissa työskenneltäessä käy, että joudun itsekin prosessiin. Ja niinpä jouduinkin sukeltamaan melko syvälle. Jotkut värit aukesivat ja syntyivät helposti, jotkut taas eivät meinanneet antautua millään. Nämä olivat juuri niitä asioita, niitä värejä, jotka itselleni olivat siinä hetkessä haasteellisia. Niitä asioita, jotka itselleni olivat ajankohtaisia ja joiden parissa minun oli aiheellista työskennellä.

Ja prosessi vain jatkui jatkumistaan, sana sanalta, pala palalta. Mutta kertaakaan näiden kuukausien aikana ei tullut sellainen olo, että hankkeeni jäisi kesken. Päinvastoin. Koko kirjoitusprosessin ajan oli sellainen tunne, että asia etenee ja minua aivan kuin työnnetään eteenpäin – hitaasti ja varmasti

Kun lomani sitten alkoi, väsymys oli pois nukuttuna, istuin koneelleni ja sain vietyä prosessini loppuun. Värit työstyivät juuri siinä järjestyksessä, miten ne minusta tulivat ulos. Turkoosit avasivat lopulta tien minulle haasteellisiin sinisiin ja pisteenä i:n päälle ruskea kokosi koko paketin. Tanssin keittiössäni pienen happy dancen ihan omalla koreografiallani. Nyt on vielä edessä värikorttien kuvaaminen uudelleen luonnonvalossa sekä korttien ja väririimujen ”käyttöohjeitten” kirjoittaminen. Sen jälkeen käyn pakettini kanssa juttelemassa painossa, että miten tästä edetään. Väririimutkin alkoivat työstyä kaiken rinnalla, kun vihdoin sain mäntykiekkoja oksista, jotka olivat kuivuneet kellarissani talven yli.  Huh ihanuutta! Saagawayn ensimmäinen työväline alkaa olla kohta valmiina ihmisten ilmoille. Olen onnellinen voidessani pian jakaa sen kanssasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *